2.7.59.8, 2018-09-06 13:07:20

Veli Creative Oy

Kuljetusvälineet meidän näköisiin projekteihin

"Toimintamme kulmakiviä ovat juuri meidän tarpeisiimme räätälöidyt autot, jotka kuljettavat sekä kuvauskaluston että työryhmän varmasti perille."
- Juho Vesanen, Veli Creative Oy

Helsinkiläisten veljesten Juho ja Matti Vesasen vuonna 2014 perustama Veli Creative Oy on luova tuotantoyhtiö, jossa työskentelee kahdeksan mainoselokuvien ja 3D-animaation ammattilaista. Yritys on jo muutaman toimintavuotensa aikana saanut kasvatettua toimintansa orgaanisesti tasolle, jossa jokainen työntekijä palkataan oman intohimonsa perusteella toteuttamaan asioita, joiden tekemisestä he oikeasti nauttivat. Tämä näkyy myös kaikessa tekemisessä ja työn laadussa. Volkswagenit ovat Veli Creative Oy:n videotuotannoissa niin keskeisessä roolissa sekä kaluston että henkilöstön kuljetuksessa, että ne mielletään jo osaksi perhettä.

Millainen on sinun yrityksesi kuljetustarve?